keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Muitakin mahdollisuuksia on....

.....oppilaitoksemme kehittämiseen. Tänään Ari Pennanen Haahtela Oy:stä piti erittäin mielenkiintoisen luennon tilankäytöstä, tilastrategioista ja -prosessin kulusta.

Tilaoptimointiin liittyviä tekijöitä on paljon ja parhaan tuloksen löytämiseksi Excel -taulukot eivät välttämättä riitä. Tietoa on paljon ja se on pirstaleina. Yhdistämällä kerätty tieto, tulevaisuuteen tähtäävät laskenta-arvot, menetelmät sekä tavoitteet, ja syöttämällä ne optimointiohjelmaan, saadaan uskoakseni toimivin tilankäyttösuunnitelma näissä olosuhteissa ja tilanteessa, jossa elämme.

Odotan mielenkiinnolla tulevaa :-)


tiistai 15. tammikuuta 2013

Oppimisympäristön vaikutus oppimiseen


Brittiläinen Salfordin yliopisto tutki yhdessä Nightingale Associates -arkkitehtitoimiston kanssa, miten erilaiset luokkahuoneet vaikuttivat ala-asteikäisten lapsien oppimistuloksiin. Tutkimuksessa oli lapsia 34:stä eri luokasta Blackpoolin alueen kouluista lukuvuonna 2011–2012. Tutkimus on julkaistu Building and the Environment -lehdessä.

Tutkijat arvioivat luokkahuoneiden laatua kymmenen seikan perusteella. Arviointikriteerejä olivat mm. luonnonvalon pääsy luokkaan, akustiikka ja huoneen värimaailma. Tutkimuksen mukaan 73 prosenttia eri luokkien välisistä eroista oppimistuloksissa oli selitettävissä arvioiduilla luokkahuoneen ympäristötekijöillä. Yksittäisen oppilaan oppimistulokseen luokkahuoneympäristöllä on jopa 25 prosentin vaikutus. 

Luokkahuoneen vaikutuksesta on ollut tämänsuuntaisia oletuksia jo aiemmin, mutta asiaa ei ole ennen tutkittu yhtä tarkasti. Yllä olevat tulokset pätenevät myös nuorisoasteelle ja aikuisopetukseen. Viihtyisät ja toimivat oppimisympäristöt vaikuttavat positiivisesti oppimiseen, kokonaiskustannuksiin ja oppilaitoksen vetovoimaisuuteen. Siksi panostus kannattaa!


Vaihtoehtoja.....

Esedu elää murrosaikaa. Voisi melkeinpä todeta, että meneillään on suurimmat muutokset Etelä-Savon 2. asteen koulutuksessa miesmuistiin. Tähän varaudutaan tekemällä erilaisia vaihtoehtoissuunnitelmia, joista valitaan se suunta, jota kohti mennään.

Tulevaisuuden ennustaminen tarkasti on vaikeaa, vaikka käytettävissä olisi minkälaisia tilastoja tahansa. Ja mukana suunnittelussa kummittelee se iän ikuinen kysymys rahasta; suunnitelmat tulee olla realistisia, mutta tällöin ei saa ajatella liian lyhytjänteisesti ja kapea-alaisesti.


Esedun kiinteistöistä on paljon materiaalia ja aineistoa. Nyt ne tulee koota, analysoida ja tehdä vaihtoehtoissuunnitelmat huomioiden kaikessa riittävän hyvät oppimisympäristöt. Työsarkaa riittää, mutta kun tässä onnistutaan hyvin, meillä on hyvä pohja tulevaisuuden Esedun kehittämiseksi.

perjantai 11. tammikuuta 2013

Nikkarilan metsäopetus

Tänään pohdimme Kuusitien peruskorjauksia auto-osaston ja metsäkoneenkuljettajakoulutuksen osalta. Yhteisen pöydän ääressä oli molempien koulutusalojen opettajia, arkkitehti, kiinteistöpäällikkö ja luonnonvara-alan- ja Pieksämäen koulutuspäälliköt.

Asioita saatiin eteenpäin hyvässä hengessä ja suunnittelu jatkuu. Nyt tiedetään missä metsäopetuksen tiloja sijaitsee, mitä aiotaan tehdä ja millaisia mitoitusarvoja käytetään. Edellisen pohjalta metsäopetuksen siirtäminen Nikkarilasta Kuusitielle on mahdollista ja kaikkien osapuolien hyväksymä realiteetti.